Nyt on kaksi päivää superdieettiä onnistuneesti takana!
Voisin kuvailla, että on aika voittaja fiilis!

Eilen aamusta menin töihin ja unohdin puolet eväistäni kotiin. Pisti ihan vihaksi ja kuvittelin jo että siihenkö tämä dieetti kaatuu. Onneksi muistin, että mieheni menee myöhemmin töihin ja suostui tuomaan evääni töihin!
Eilen yritin vettä juoda tarmokkaasti ja sitä tuli nautittua yli 3 litraa. Tavoitehan oli 3-4l.
Eilen illalla tein yhden treeni ohjelman. Käsipainoina toimi mainiosti 1,5 litran vedellä täytetyt limupullot.
Treeniä hieman häiritsi vieressä naureskeleva kotiväki sekä se, että ohjeita piti katsoa ajoittain koneelta.
Lapsetkin kyseli ja ihmetteli kun äiti heiluu vesipullojen kanssa.
Nälkä ei päässyt yllättämään kertaakaan päivän aikana. Olen tyytyväinen ensimmäiseen päivääni!

Toinen päivä lähti hyvin käyntiin. Muistin jopa ottaa eväänikin töihin.
Miinus tässä päivässä oli että poikani(5v.) oli kaatanut kaikki minun c-vitamiini poretabletit tiskialtaaseen ja en huomannut. Siellä ne mukavasti suhisi kun laskin vettä.
Aamusta huomasi että oli yläkroppa treeniä tehty. Käden lihakset kipeät. Sekä jännästi tuolta kyljen ja lapaluiden luota.
Tänään kävin jälleen prismassa. Ihan sillä kun minulta puuttuu kuituvalmiste, jota edelleenkään prismassa ei ollut.
Päätin että pakko kuitua ruokavalioon saada, joten ostin vehnäleseitä. Ostin jotain luomu leseitä. Kuitua on 55g/100g.
Muita valmisteita mitä käytän on omega3, c-vitamiini, soijalesetiini sekä sellaiset laihdutustabletit joissa on konjak:ia.
Tänään en tehnyt treeniä, koska meillä oli 1h pituiset sählytreenit.
Tämäkin päivä meni mielestäni hyvin! Tänään on palellut koko päivän. Tuntuu että koko ajan sormet ovat ihan kylmät. Eikä tunnu helpottavan kun töissä joutuu jatkuvasti pirtuamaan käsiään.Tänään tosiaan oli työpaita sekä kolme takkia siinä päällä!
Olin lukevinani jostain että laihdutuksen aikana kun paleltaa että rasvapalaisi elimistöstä silloin. En nyt sitten tiedä pitääkö paikkaansa.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa!